LANDROID ROBOTTIRUOHONLEIKKURI M II 800

M II 800 leikkaa nimensä mukaisesti 800 neliön nurmikon vikkelästi ja itsenäisesti. Energian loppuessa se osaa palata takaisin latausasemalle ilman apua ja sen voi ohjelmoida etukäteen tulevia leikkuita varten. M II 800:n erikoisuutena on hiiren hiljainen käyttöääni, joka mahdollistaa nurmikon leikkuun yöaikaan. Turvalliseen laitteeseen voi asentaa luvattoman käytön estävän PIN-koodin, joka toimii samalla myös lapsilukkona ja hälyttää tarvittaessa. M II 800:n hinta-laatusuhde on lyömätön!

Hinta: 859,00 €

Loading Päivittää

M II 800:n älykäs ohjelmointi mahdollistaa nurmikon leikkuun niin usein, ettei nurmen keräämistä tarvitse tehdä ja silloin kesän perinteinen, mutta raskas putsausoperaatio jää historiaan. Ohjelmoinnilla saa myös asetettua helposti halutun leikkuukorkeuden, jonka avulla ruohon pituus vastaa omia ja ympäristön vaatimuksia. Leikkuuympäristö voi olla vaativaakin maastoa ja silloin M II 800 osaa laskea ja päätellä kuinka sen pitää liikkua, jotta epätasainen ja kaltevuudeltaan vaihteleva maa-alue tulee leikatuksi tasaisesti.

Ihminen leikkaa nurmikkoa tottumustensa mukaisesti, mutta M II 800 mukautuu aina tarpeen vaatiessa. Sen sadeanturi lopettaa leikkuun kun taivaalta alkaa tulla pisaroita ja jatkaa sitten kun ruohonleikkuu on taas tehokasta ja turvallista. Nurmikko on harvoin täysin esteetön ja iskuanturi pitää huolta myös siitä, että ympäristöä ei tarvitse siistiä M II:800:n tieltä, koska M II 800 aistii tielle tulevat kohteet ja osaa kiertää ne juuri oikeaan aikaan. Jos leikkuri joutuu jostain syystä jumiin, se yrittää ensin itse ratkaista ongelman ja epäonnistuessaan hälyttää käyttäjän paikalle.

edesta

Ruohonleikkuri on käyttöväline, josta pitää löytyä virtaa. MII 800:n pitää pyörimässä 28 Voltin 2.0Ah LION teholähde, jonka toimintavarmuuden ja kestävyyden huomaa nopeasti pitkäaikaisessa käytössä. Leikkurin teho syntyy kahden harjattoman moottorin avulla, joiden voimansiirtoa tukee vetävät pyörät. MII 800:ssa on yhdistetty useampia voimansiirto-ominaisuuksia ja näiden ansiosta se on parempi kuin muut vastaavat laitteet.

M II 800 kulkee hyvin kapeista kohdista koska sen patentoitu leikkuutekniikka osaa tunnistaa ahtaat käytävät, jotka jäävät ihmiseltä huomamaatta. Nurmikko näyttää kokonaisuutena siistiltä silloin, kun kaikki luonnollisten esteiden väliset kohdat tulevat myös leikattua. M II 800:n kohdalla tästä huolehtii 3 nivellettyä terää, jotka ovat kiinni dynaamisessa ja pyörivässä levyssä.

Monille on tärkeää leikata nurmikko silloin, kun olisi muutakin tekemistä tai kun haluaisi käyttää kesäpäivänsä esimerkiksi rentoutumiseen ja lomailuun. M II 800:n käyttöääni on huomaamaton ja siksi se voi olla käynnissä epätavallisiin aikoihin, jolloin hiljaisuus on tärkeää. 63 desibelin melutaso vastaa tavallisia toimisto-olosuhteita, joten sen voi todellakin sanoa olevan kaikkea muuta paitsi tavallinen ruohonleikkuri! M II 800:n turvallisuusominaisuuksien vuoksi sen voi jättää huoletta leikkaamaan yksinkin jos itse haluaa käväistä muualla leikkuun aikana. Laitteen siirtämisen estävällä koodilla ja hälytyksellä varustettu leikkuri ei joudu helposti vääriin käsiin.

Lapset ja eläimet ovat aina turvassa M II 800:n lähellä koska leikkurin pohjan keskiosaan sijoitettu terä estää vahinkoja tapahtumasta. Se lopettaa toimintansa heti leikkurin noustessa ilmaan kallistuksen tai siirtämisen seurauksena.

 

   toinen-edesta

 Keskeiset tekniset ominaisuudet

- Automatisoitu leikkuujärjestelmä
- Melutaso 63dB – todella hiljainen
- Päästötön käytössä
- Koodilukittu luvatonta siirtoa tai käyttö vastaan
- Itsenäinen lataamisalueella palaaminen ja lataus
- 800 neliön kattavuus
- Ajastimen ohjelmointi koko viikon ajalle
- Yksinkertainen käyttöliittymä
- Leikkuukorkeuden säätö ilman työkaluja
- Sadeanturi
- Kallistusanturi
- Nostoanturi
- Säänkestävä ja säähän mukautuva
- Iskuanturin
- Patentoitu AIA-leikkuutekniikka
- Erillinen tila reunojen leikkaukselle nappia painamalla
- Terän pysäytys alle kahdessa sekunnissa
- Tavallinen latausaika 1,5 tuntia
- Tavallinen ajoaika 1 tunti

 

 81430

LoadingPäivittää...

Jatkamalla sivustolle hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää

Jotta sivustomme toimisi mahdollisimman käyttäjäystävällisesti käytämme evästeitä (ns. cookies). Jatkamalla sivustolle hyväksyt evästeiden käytön liikkuessasi sivustollamme.

Sulje